Öljyvärimaalaus tarvikkeet

Öljyvärimaalaus tarvikkeet – kokosimme kattavan listan taidetarvikkeista, jotka aloittelevan öljyvärimaalarin on hyvä alkuvaiheessa ottaa huomioon. Tutustu alta tarvikkeisiin, jotka on hyvä hankkia värien, siveltimien ja maalausalustan lisäksi.

Väripaletti

Väripaletti on alusta, joka on yleensä valmistettu muovista,  puusta tai posliinista. Väripaletin tarkoitus on toimia taiteilijan apuvälineenä, värien annostelussa ja sekoittamisessa. Väripaletin asian ajaa aluksi esim. vanha lautanen.

Palettiveitsi

Palettiveistä käytetään värien sekoittamiseen ja sovitteluun. Tämä työväline muistuttaa ulkonäöltään kittiveitsiä. Palettiveitsiä on saatavilla erikokoisina ja erimuotoisina. Jotkut taiteilijat jopa käyttävät palettiveitsiä ensisijaisena maalaustyökalunaan.

Maalausteline

Maalausteline on teline, johon maalaustyö sijoitetaan. Maalausteline on tärkeä ja hyödyllinen väline, jos otat maalauksen vakavasti ja / tai maalaat suuria teoksia. Pienemmät työt maalaat kätevästi pöytämallisen maalaustelineen avulla, johon valmis tai keskeneräinen maalaus on helppo jättää kuivumaan. Maalaustelineet ovat usein säädettäviä ja ne mahdollistavat hyvän maalausasennon. Maalaustelineen avulla jaksat maalata pidempiä aikoja.

Purkki ja / tai astia maalausnestettä varten

Maalausnestettä käytetään öljyvärien ohentamiseen. Öljyvärien tyypilliset ohenteet ovat tärpätti ja pellavaöljy, joista maalausneste valmistetaan -> Lue lisää ohentamisesta. Maalausnesteen tarkoitus on helpottaa öljyvärien levittämisestä, tukea maalauksen lopputulosta ja helpottaa värien kuivumista.

Maalitarjotin tai jokin muu laakea muovinen alusta

Muovisessa maalitarjottimessa säilytät maalaustuokion aikana turvallisesti mm. maalausnestepurkkia, väripalettia siveltimiä ja kangasriepuja, jotka ovat kosketuksessa pellavaöljyyn (= pellavaöljy on öljyvärien ohenne).

Tärpätti ja pellavaöljy

Maalausnesteen valmistukseen tarvitset apuaineiksi ohenteita, jotka ovat tärpätti ja pellavaöljy. Muista, että pellavaöljy on itsestään syttyvää, joten sen säilytyksessä ja käytössä tulee huomioida tärkeitä asioita, joita pääset tarkastelemaan tästä

Vernissa

Valmis teos suojataan vernissalla. Vernissa muodostaa teoksen päälle kestävän suojakalvon ja suojaa maalausta lialta, pölyltä ja UV-säteilyltä. Lisäksi vernissa tehostaa maalauksen värejä kauniisti, tuoden niihin syvyyttä. Vernissa suihkutetaan tai sivellään (leveällä siveltimellä) ohuelti valmiin teoksen päälle. Vernissaa on saatavilla kiiltävä- ja mattapohjaisena sekä puolikiiltävänä. Muistathan, että vernissaaminen tehdään vasta, kun teos on läpikotaisen kuiva! Öljyvärimaalaukset vernissataan tavallisesti vasta vuoden jälkeen, jolloin voidaan olla varmoja, että maalaus on täysin kuivunut.

Kangasriepuja

Kangasrievut ovat tärkeässä roolissa maalauksen aikana, kun välipuhdistat siveltimiä tai palettiveitsiä. Siveltimet ja palettiveitset puhdistetaan kangasrievulla, joka on kastettu tärpätissä. Maalaustuokion päätyttyä siveltimet ja palettiveitset esipuhdistetaan samalla menetelmällä, ennen lopullista puhdistusta.

Hiili ja / tai pehmeä lyijykynä sekä Fiksatiivi

Monet öljyväritaiteilijat käyttävät apunaan hiiltä maalauksen luonnosteluun. Hiilen käyttö ei ole välttämätön, mutta jos haluat tehdä maalaukselle esiluonnostelun, kannattaa tämä huomioida. Luonnostelun soveltuu myös pehmeä lyijykynä. Mikäli päädyt luonnostelun tekemiseen kannattaa valmis hiili ja / tai lyijykynä luonnos kiinnittää lopuksi fiksatiivilla. Fiksatiivi pitää luonnoksen hyvin paikoillaan.

Suojavarustus

Maalauksen aikana tulee herkästi sotkua. Huomioi tämä, kun valitset itsellesi maalausvaatteita ja maalauspaikkaa. Maalauksen aikana olisikin hyvä, että suojaat itsesi esim. essulla ja / tai vaatteilla, joiden tahriutuminen ei haittaa. Myös ”tulilinjalla” oleva maalausympäristö kannattaa suojata maalauksen ajaksi. Huomioi myös. että tärpätti on voimakashajuinen ja terveydelle haitallinen (myös hajuttomat tärpätit ovat terveydelle vaarallisia!). Lisäksi öljyvärit itsessään haisevat myös jonkin verran. Jos olet herkkä öljyvärien ja / tai tärpätin hajuille voi suojamaskin käyttö olla aiheellista. MUTTA suojamaskia tai ei! Tulee öljyvärimaalauksessa huolehtia aina, että maalauspaikalla on hyvä ilmanvaihto.

Säilytyslaatikot ja -astiat öljyväreille

Öljyvärit ja taidetarvikkeet tulee säilyttää asiaan kuuluvalla tavalla. Öljyvärien ja taidetarvikkeiden säilytysratkaisuna toimii oikeastaan mikä tahansa rasia tai purkki, kunhan huolehdit, että väreille ja taidetarvikkeille varattu säilytysratkaisu sisältää ainoastaan näitä tarvikkeita (säilytysastiana toimii aluksi hyvin esim. muovinen rasia, jonka saat suljettua kannella). Säilytä öljyvärit ja taidetarvikkeet poissa lasten ja lemmikkien ulottuvuudelta. Öljyväreille ja taidetarvikkeille myydään myös erilaisia säilytysratkaisuja, joihin on hyvä tutustua, mikäli hurahdat öljyvärimaalauksen maailmaan.

Nauti äänikirjoista maalauksen parissa.

Kokeile ilmaiseksi!

Klikkaa logoa ja aloita kuuntelu